Tämä sivu alkaa vuodesta 2006, jolloin sain
viimein tarpeeksi kokemuksia ja varmuutta tilatakseni nojapyörän. Päädyin
kokeilujeni jälkeen hollantilaiseen Sinneriin. Ihastuin sen yksinkertaiseen
ja todella lujan näköiseen runkoon ja toisaalta hyvin rauhalliseen
ja johdonmukaiseen käytökseen ajettaessa.
| Syksy 2006 |
Sain pyörän syksyllä myöhään, ehdin ajaa sillä vain vähän ennen ensimmäisen
lumipyryn tuloa tänne pääkaupunkiseudulle. Siksi kokemuksia on tässä
vaiheessa aika vähän.
Vaihteistona oleva Sramin tekemä Dual
on toimiva ja mukava käyttää. Edessä on vain yksi hammasratas.
Takana kahdeksan ratasta ja takanavassa on kolme vaihdetta.
Napavaihteita voi vaihtaa pyörän ollessa paikallaan. Nopeaa ja
näppärää esim. liikkeelle lähtemistä ajatellen. Tällaisella pyörällä
liikkeelle lähteminen vaatii yhden rivakan polkaisun, jolla saa
tarpeeksi liikettä tasapainon saavuttamiseksi.
Napadynamo ja vakiona mukaan tullut
pimeyden itse tunnistava ajovalo ovat olleet todella toimivia. Valo
syttyy kun ajaa päivälläkin riittävän hämärään tunneliin ja siinä on tarpeeksi
tehoa tien näkemiseen ja kuoppien väistämiseen. Kilometrejä
ennen lumi- ja jääkelien alkamista vasta 95.
|
| Aprillipäivä 2007 |
Kevät on niin pitkällä, että on voinut alkaa hyvin
jo pyöräilemään. Olen käynyt muutaman kerran töissä ja tänään
ensimmäisen kerran pidemmällä lenkillä. Aloittaminen on ollut liian
vähän liikutun talven jälkeen ihan kamalaa ja pakaralihaksissa
todella tuntui ensimmäisten kymmenten kilometrien aikana.
Tämä pyörä tarvitsee pitävää pintaa alleen. Olen joutunut
tänä keväänä kerran jäälle valittuani metsäteistä sen joka oli ollut
latuna. Pyörä lähti alta kuin rasvattu porsas, onneksi jäällä on
kevyt luistella pyöräilyhousuillakin. Toinen lähtö meinasi tulla
tänään kun käänsin asvaltilta soralle ja eturengas oli lähteä alta
kymmenen kilometrin tuntinopeudessa. Tällä kertaa nopea reaktio pelasti.
Tänään ilman omaa syytäni kaksi kertaa
melkein jonkun kanssa kolaroineena asensin vielä paremmin pyörässä jo aiemminkin olleen turvaviirin.
Sain sen hyvin kiinni istuimen takavahvikkeisiin ja nyt
se ei haittaa minkäänlaista pakkaamista. Vain toinen päälle yrittäjistä
oli autolla liikkeellä, pitää varmaan muistaa vielä paremmin
ja aiemmin antaa äänimerkkiä kun joku tulee vasten
aurinkoa ja kohti. Saiskohan jostain tehokkaamman äänilaitteen, joka ei häiritse
luonnon rauhaa...
|
|
Tämän pyörän ajamisessa pitää osata hallita vaihteet,
jarrut ja kilikello sokkona. Tässä kuva ajajan näkövinkkelistä
siihen käteen, jolla hoidetaan kaikki vaihteet. Tirkistely ei auta,
vaihteensiirtimen asentoa ei vain näe vaikka tekisi mitä.
Taustapeilille en ole löytänyt paikkaa
rungosta, sain siihen kiinni vain lukon helposti.
Ajattelin laittaa pyöräilyhanskan kädenselkään pienen peilin ja kokeilla sitä, kerron
sitten miten se toimii. Muutenhan tässä pitää nousta
pystyyn normaalin ajoasennon sijaan nähdäkseen suoraan taakse ilman peiliä. |
|
Lenkin jälkeen piti
kiristellä ruuveja, pyörä alkaa olla ensihuollon tarpeessa.
Pultti, jolla ohjaustanko on kiinni, alkoi myös löystyä ja
sen kiristämiseksi oli istuin otettava kokonaan pois paikaltaan.
Mielenkiintoista. Samanlaisia ratkaisuja on näköjään muissakin
tällaisissa olemassa. Näin juuri tapauksen jossa piti käyttää
juomapullotelineen kiinnityksen kiristämiseksi myös istuin
pois.
|
| 12.4.2007 |
Tässä kokeilussa peili. Hain Biltemasta niin
pienen panoraamapeilin kuin löysin. Taustalevy liimatarroineen pois,
muutama reikä kehikkoon ja karhulangalla kiinni pyöräilyhanskan
selkämykseen. Toimi erittäin hyvin pienellä harjoittelulla.
Vasen käsi oli luonnollinen valinta peilikädeksi, koska
oikea hoitaa kaikki vaihteet ja etujarrun. Vasemmalle jää silloin
takajarru ja kilikello, joten sillä on enemmän aikaa seikkailla.
Ilman käsiä Sinneriä ei voi ajaa, Ainakaan minä en ole vielä
ajatellut sellaista edes kokeilla. Vasen käsi riittää hyvin
oikealtakin taakse näkemiseen, kun siihen on tarve.
|
|
Ajellessa voi
ottaa kuvia kunhan on tarkkana siitä mitä liikenne ympärillä tekee.
Pyörän nopeus tahtoo välillä vielä yllättää, tässä rauhallista menoa
polkematta ja nopeus lähentelee tasaisella neljääkymppiä. Lukemat
38,5 nopeus ja 32,68 kilometrit päivän alusta, tämä on kotimatkalla
ihan lähellä matkan päättymistä. |
| 16.4.2007 |
Ilta-auringossa varjo näyttää hyvin
kuinka ilmavaa meno on mukavassa noja-asennossa.
Nojapyörällä pitää olla aika valmis
joustamaan koko ajan nopeudestaan liikenneturvallisuuden ja esim.
töyssyjen vuoksi. Mikäs siinä, pääasiassa kunnon ja ulkoilun
vuoksihan tätä tehdään. Välillä kyllä on käynyt mielessä, että
pitäisi hankkia ainakin näin keväällä jokin kunnon
alppitorvi...
Pyörän keventäminen kanttikiveen tapahtuu nostamalla
vähän hartioita istuimesta. Sillä tavalla painopiste siirtyy
aavistuksen eteen ja pyörän jousitukset saavat mahdollisuuden toimia
kunnolla.
|
| 22.4. |
Tänään
tuli ensimmäinen 500 km täyteen. Pyörän varustus on
muotoutunut tällaiseksi, siinä on lisättynä perusvarustukseen
turvaviiri, sankalukko ja normaalisti mukana kulkee yksi sivulaukku.
Se on riittävä mukana tarvittavien asioiden kuljettamiseen ja siinä
on tilaa yllättävillekin tarpeille.
Vakiovarustustahan tässä oli tehtaalta laitettuna vahvempi tavarateline,
tuo low rider -teline toisille laukuille ja napadynamo lamppuineen.
Muuten tämä on ihan tehtaan listan mukainen Sinner Demon
2026 Dual 24. |
| 26.4.2007 |
Etuhaarukasta
oli hävinnyt toinen joustoputken korkki. Sain Sinneriltä takuuna
korkit ilmoitettuani ja laitettuani mukaan viestin että näin uuden
pyörän pitäisi pysyä kasassa kaikkineen.
Tällä viikolla on tullut ihan uusia pyöräilykokemuksia. Sateisena päivänä
ajoin vähän syvempään lammikkoon ja tajusin yhtäkkiä että eturenkaasta
tuleva vesisuihku tuli suoraan sormille. Toisaalta, kengät
pysyvät paljon kuivempina sateella kuin pystypyörällä. Ne kulkevat
enemmän pohja edellä pystyssä kuin sadetta vastaan
vaakasuorassa. |
| 9.5.2007 |
Sain kiekot viimein rihtaukseen. Pasilan
pyörähuollon kaveri oli jotenkin vastahakoinen ottamaan hommaa,
kunnes tajusin että hän ei halua pieneen verstaaseensa mielestään
pitkää runkoa. Niinpä vein vain kiekot ja sain ne todella nopeasti
ja hyvin tehtyinä takaisin.
Huomioita nyt kun 800 kilometriä on takana: Olen näköjään juuri
sopivan mittainen ajaja tähän pyörään. Minun säädölläni
ohjaustangosta nostaessa koko pyörä nousee vaakasuorassa. Taidan
hankkia pakkarille kiinnitettävän laukun, yksi sivulaukku tekee
välillä menon todella epätasapainoiseksi. Ajaminen alkaa tältä
keväätä jo sujua ilman kärsimyksiä ;-) |
| 14.5.2007 |
Tänään oli pyäräilyviikon "Pyörällä töihin -päivä".
Kävin katsomassa Kampin aukiolla tapahtumaa ja näin neljä muutakin
nojapyörää. Ohjelmassa ei sinänsä ollut hurraamista, mutta muiden
samaan tapaan kulkevien näkeminen ja kokemusten vaihtaminen oli
opettavaista.
Jäin tapaamisen jälkeen miettimään oman pyöräni muutamia
ominaisuuksia, pitää vähän tutkia määrittelyitä että osaa vastata
seuraaville kysyjille.
Kilometrejä alkaa olla tuhat ja pyörä toimii hyvin. Olen alkanut tottua siihen niin että
mikään sen käytöksessä ei hämmästytä. Takalaukku kuvassa ensi
kertaa. |
| 27.5.2007 |
Viikko
Ylivieskassa palautti taas mieleen sen, kuinka mukavaa on pyöräillä
Pohjanmaan lakeuksilla. Siellä on tasaista, ainoat esteet ovat joet
ja vastuksina vain tuuli. Pyöräilin kahden viikon aikana ympäri ja
kävin mm. Raudaskylän riippusillalla katsomassa ennestään tuttuja
maisemia.
Päät kääntyivat täälläkin, ison urheiluliikkeen *kaikki*
myyjät olivat rivissä katsomassa kun lähden pihalta liikkeelle
ennennäkemättömällä kulkupelillä. |
| 3.6.2007 |
Paljon
pyöräillessä joskus kaatuu. Nyt sekin on kokeiltu tällä pyörällä,
enää ei tarvitse jännittää hyvän kelin ensimmäistä kaatumista. Jokainen
kerrankin asfaltin kanssa kokemusta hankkiut tietää sen kirpaisun,
jonka nahan lähteminen tekee.
Pääkaupunkiseudulla oli ollut paljon sateisia ilmoja. Lähdin
kotoa liikkeelle enkä päässyt kuin kymmenen kilometriä kun pyörä
lähti alta soraisessa kaarteessa. Niinhän siinä sitten käy, että kun
pomppii pitkin asfalttia pelkillä pyöräilyhousuilla, reikiä
tulee sekä housuihin että takapuoleen. Vaihdan muutamaksi
päiväksi pystypyörään.
Sinnrer sopi autoni (Renault Kangoo)
takaosaan niin että takapenkistäkin jää vielä yksi paikka
käytettäväksi matkustajalle. Se oli hyvä havainto, nyt
ei tarvitse punnertaa pyörää varsin korkealla olevalle
katolle.
Ylivieskasta tullessa kävin tutustumassa
Lempäälän Business Parkkiin ja ostin uuden mittarin. Pyörässä oleva Sigma 506
vaihtui saman valmistajan samaan telineeseen ja johdotukseen sopivaan 800-malliin, joka osaa
kerätä vähän enemmän tietoa. Tässä kohtaa arvostan
Sigman tekemää mahdollisuutta syöttää kokonaiskilometrit valmiiksi koneeseen eikä alkaa
kerätä nittä taas nollasta. |
| 21.6.2007 |
Jopa pelotti ottaa maantiepyörä ja lähteä taas pää edellä
vääntämään. Pianhan siihen tottui ja viikon pyöräilyt Närpiön
maisemissa töihin liittyvän kielikurssin vapaahetkinä saivat mielen
takaisin oman mukavan nojakin pariin. Sinä aikana takapuolikin parani
taas kunnon nojapenkin kestävään kuntoon.
Tänään kesä kääntyy akselinsa ympäri
ja illat alkavat pimentyä. Eihän sitä heti tosin
huomaa. Keväällä paljon vaihtamisia vaatineet mäet alkavat nousta jo
vähän vain vääntöä lisäämällä. Helsingin keskustassa pyöräilemisestä
en ole vieläkään oppinut nauttimaan, ehkä se ei ole tarpeenkaan.
Kilometrit menivät vasta yli tuhannen neljänsadan. |
| 7.7.2007 |
Tänään oli ihana
aamu. Lähdin lenkille, matkaa tulikin ihan mukava 63 km. Nyt on
pyörä ja käyttäjä pesty kunnolla. Kehä III:n jälkeen kotimatkalla tuli
rajusti vettä. Kun näkyvyys oli enää 200 m vakuuttelin itselleni että
ei tämä tästä enää pahemmaksi muutu. Silloin alkoi ukkostaa
ja vesipisaroiden sekaan liittyi saman verran rakeita. Raekinos
navan päällä viilentää...
Pyörän vaihdekahva ja -vipu ovat yllättävän liukkaat kun
sekä ne että hanskat ovat läpimärät. Muuta toimintaa sade ei
haitannut, kaikki toimi kuten piti. 2½ tunnin lenkin keskinopeus
TOSI vaihtelevassa säässä ja tuulessa 24,6 km/h |
| 15.7.2007 |
Kävin enoni
luona ja siellä piti tietysti olla Sinner mukana.
Ihan mielenkiinnosta, ei oikeasti ajettu. Turun suunnalla on nähty yksi
tämäntyyppinen pyörä, mutta ei kai enempää. Parikin paikallista pyöräilijää
oli kuolaamassa vieressä, mutta eivät kokeilleet.
Tässä pieni pätkä videota myös niille, jotka eivät tiedä
miten tällaisella ajetaan. Tässä näkyy hyvin se yksi polkaisu jolla
vauhtia otetaan tarpeeksi tasapainon pitämistä
varten.
 avi 2,7 Mt
Kuva ja video enoni ottamia. |
| 22.7.2007 |
   Tällä viikolla on ollut pientä remonttia
ja kokeilua. Ensin meni ohjaustanko, Pyörä kaatui tuulessa
kaupan edessä, ilman lastia. Oikeanpuoleinen kahva meni niin mutkalle
että sormet eivät kääntäessä sopineet istuimen ja tangon
väliin. Sain Sähköpyörästä uuden tangon ja vaihdoin sen
paikalleen. Tangon asento on vielä vähän hakusessa, se tuntuu
korkeammalta reisien alla kuin entinen. Punnitsinpa pyörän kun sen
painoa on kyselty. Lukon, viirin ja täyden juomapullon kanssa 23,5
kg. Kävin kokeilemassa pientä lenkkiä matkakuormalla, noissa
pakkauksissa on viideksi päiväksi vaatteita, ruokaa ja majoitus-,
korjaus- ja keittovehkeet. Pyörä kulki hyvin ja antoi ilmi
yhden korjaustarpeen. Lowrider-teline oli niin löysä, että siihen
piti laittaa ristituki. Sillä oikeanpuoleinen alalaukku lakkasi
ottamasta tiehen kallistaessa. Otin myös pois alatelineen etummaisen
kumipuslakiinnikkeen, joka antoi mielestäni liikaa periksi lastille.
Sillä sain laukkujen takakulmaa nousemaan vielä lähes
tuuman. Renkaiden paineita sai nostaa aika paljon, ja
siitä oli tulla ongelma. Järvenpäästä ei löytynyt sellaista
huoltoasemaa, että olisi saanut yli 5,5 bar painetta. Ne pienet
tankkaa-ja-täytä-painepullot hyytyivät juuri tuohon paineeseen
kaikilla asemilla. Suoraan kompressorista
tulevaa letkua ei löytynyt, sellainen olisi kyllä
jaksanut.
|
| 24.7.2007 |
Tänään alkoi tapahtua. Tuli juuri 2000 km täyteen
ja samalla kilometrillä takarengas alkoi menettää ilmaa. Sain sisärenkaan paikatuksi, mutta tarkemmassa tutkimuksessa päällyrenkaasta
löytyi kolme läpi asti olevaa reikää ja
pätkä ilmeisesti pyörän vaijeriterästä. Olin ostanut uudet
renkaat valmiiksi odottamaan, vaihdoin ne. Pyörän kääntyminen muuttui
niin paljon että piti vähän totutella uudelleen.
Schwalben Marathon Slick kääntyy paljon herkemmin kun nyt alla olevat
Marathon Plussat,. Uudet renkaat tuntuivat aluksi vähän
vikuroivilta mutta hetken päästä jo varsin mukavilta ja johdonmukaisilta.
Myös veden nouseminen syvemmistä lammikoista sormille lakkasi uuden renkaan profiilin
ansiosta. Ohjaustangon asento-ongelma hoitui myös. Olin
asentanut sen väärin päin, samoin kuin se olisi ollut pystypyörässä.
Ylösalaisin käännettynä se ei enää ottanut reisiin ja kääntyi
vapaammin. Pitäisi olla tarkkana kun vaihtelee osia.
Myös mittari sekosi. Se näyttää mitä sattuu, nopeusnäyttö vaihtelee
tasaisella nopeudella ja kilometrejä ei kerry normaaliin tahtiin. Pitää kokeilla pyörän
alkuperäisellä mittarilla, siitä näkee onko vika johdotuksessa vai
laitteessa.
|
| 7.8.2007 |
Mittarin ongelma oli vain renkaan vaihdossa kääntynyt
magneettitunnistin. Siirsin sekä tunnistinta että magneettia vähän
renkaan napaan päin ja mittari alkoi toimia ihan
ok.
Sähköpyörään oli tullut hollantilaisia kilikelloja. Ostin
sellaisen ja laitoin paikalleen. Ääni on mukava, ovikelloa
muistuttava PLIM-PLOM ja se kuuluu todella paljon paremmin kuin tuon
kierrettävän hiljainen plink. Sain jo vältetyksi ainakin yhden tosi
tiukan paikan soittamalla ajoissa...
Nyt pakkaamaan
Eco-Tripille, ensimmäinen kerta siellä mukana tulee tänä vuonna.
|
| 15.8.2007 |
Olin Eco-Tripillä Ahvenanmaalla. Mukava kokemus,
olenhan miettinyt mukaan lähtemistä jo muutamana vuonna. Nyt piti
sovittaa aikatauluun kun on omakin ajoneuvo.
Reissun aikana
tuli havaintoja lähinnä porukassa ajamisesta. Se käy tällä hyvin.
Jarrut ovat tarpeeksi pitävät, niitä tarvittiin selkeästi eniten.
Valot ovat riittävän hyvät täydessä pimeydessäkin ajamiseen. Etuvalo
näyttää tietä tarpeeksi ja takavalo on varmasti tarpeeksi tehokas
näyttämään takaa tulijalle missä olen.
Lastissa ajamista ei
tullut paljoakaan koska mukana oli huoltoauto. Siihen saattoi
laittaa päivän ajaksi liiat tavarat. Silti kokemusta tuli
pakkaamisesta ja pyörän kantavuudesta. Hyvin toimivat. Viiden päivän
reissun tavarat sopivat hyvin ja vähän karsittu keittiö kulki koko
ajan mukana. Vähän pitempi juttu tässä
.
Mittariongelma meni pahaksi. Lukemat lakkasivat
kertymästä ja nopeudet näkymästä. Kotona tutkin asaia ja huomasin mittarin
johtosarjan olevan rikki. Onneksi minulla oli toinen sarja
ostamastani paremmasta mittarista tallessa. Se vain paikalleen ja
kas, taas toimii.
Kilometrit tänään 2375. Pidin työmatkalla
mielestäni leppoisaa tahtia. Tuo yhteensä noin 15 km matka taittui
24,76 km/h keskinopeudella. Siinä on mukana myös matkat
pyöräkellarista pihalle ja takaisin. Hmm. Pystypyörällä pääsin sen
mittarin mukaan parhaimmillaan vähän yli 26 km/h keskinopeuteen
samalla matkalla. Mutta silloin piti polkea jo tosissaan.
|
| 19.8.2007 |
Kokeilin sitten Helsingin polkupyöräilijöiden
sunnuntairetkeä. Ei ollut niitä lyhyitä nyt tarjolla, joten tuli
sitten 80 kilometriä heti kerralla. Maunulan majalta Sipoon Landbo
ja Gumbosrand (kuva) ja takaisin.
Hyvinhän se menee
pystypyörienkin kanssa. Vähän tietysti jarruttelemista kun sekä
ylä-että alamäessä olisi luonnostaan mennyt kovempaa. Siellä oli
toinenkin nojapyörä mukana, joten en ollut ihan outo lintu
parvessa.
Päivän keskinopeus juuri vähän yli 20 km/h ja
mittarilukema tänään 2542. |
| 22.8.2007 |
Tänään ei pitänyt mennä minnekään, koska huomenna
on töissä meidän vuosittainen minitriathlon-kisa. Järvenpäässä oli
kuitenkin ilmoitettu olevan nojapyörien tapaaminen ja pääsin töistä
niin aikaisin että saatoin kiireettä lähteä... Eihän siitä tullut
päivälle kuin 92 km.
Järvenpääläisten oma tuotanto oli
etuvetoista, periaatteessa mummopyörästä väännettyä mallia. Siinä
poljinkeskiö kääntyy ohjauksen mukana ja laite on helppo rakentaa.
Se on kaupungissa kätevä mutta pitkään maantieajoon kuulemma vähän
vähemmän mukava. Kokeilin ja olisin varmaan oppinut päivässä, kuten
Sinneriinkin.
|
| 23.8.2007 |
Kisamme, "Wooden Man" meni eilisestä lenkkeilystä
huolimatta ihan mukavasti. Olisi tietysti voinut olla juuri
edellisenä päivänä ajamatta niin pitkästi, mutta ei se olisi lopulta
vaikuttanut suoritukseen. Pyöräilyaikani (kuten
muutkaan) ei muuttunut juuri edellisestä vuodesta.
Pyöräilyosuudella olin viides kahdestakymmenestä seitsemästä, kuten
kokonaistuloksissakin. Kuulin kanssa-ajajien katkeria kommentteja
siitä että eihän tuota ole mitään älyä peesata
maantiepyörällä... Täyskäännökset pyörätiellä antoivat muille
etumatkaa, pitkärunkoisena tämä ei
kääntynyt ajamalla, vaan piti pysähtyä, nostaa ja
kääntää.
|
| 2.9.2007 |
Tässä kuvassa vaihteeksi jonkun muun Sinner Demon. Näitä on
ainakin nämä kaksi Suomessa. Olisi kiva tietää jos jollakulla muulla
vielä on samanlainen. Tämä yksilö on tämän kesän tuotantoa ja sillä
on ajettu nyt vähän vajaa tuhat kilometriä.
Tätä katsomassa ollessani
sain taas muistutuksen siitä, että omassani oli keväällä jo takajouston
kumipuslan kiinnitys vähän löysällä. Se on kesän mittaan
antanut jouston lisääntyä ja kuorman kanssa perä painuu.
Siirsin puslan taas paikalleen runkoputken takapään kohdalle
ja kiristin kiinnityksen. Meno tanakoitui mukavasti. |
| 22.9.2007 |
Tänään tuli mittariin 3000 km. Ei oikeastaan mitään
kerrottavaa pyörästä tai sen toiminnasta. Tänään oli kuitenkin
eurooppalainen autoton päivä. Sen puitteissa pääsi pyöräretkelle
Helsinkiin. Osallistujia oli suunnilleen sata, joista yhdeksän oli
erilaisilla nojapyörillä. Ajoimme Kauppatorilta Töölöön,
Nordenskjöldinkadulta Mannerheimintietä pitkin asemalle, siitä
Kaivokatua Hämeentielle ja Sörnäisistä takaisin Hämeentietä ja
Unioninkatua torille. Töölössä joku huuteli jalkakäytävältä
"Pyöräilkää muualla kuin kaupungissa". Mitähän varten hänen
mielestään kadut on kaupunkiin tehty?
|
| 26.4.2008 |
Niinhän se syksy sitten tuli.
Pimeys saavutti tienoon ennen lunta ja laitoin Sinnerin
talviteloille kun mittarissa oli 3150 km. Kevään ensimmäinen
työmatkapäivä oli 17.4. Kamalaa. En ikinä enää anna kunnon mennä
näin huonoksi talven (?) aikana. Nyt alkaa jo tuntua siltä, että
matka sujuu ja jalat palautuvat kesäksi. |
| 6.6.2008 |
Työmatkalla kuului raps.
Pysähdyin heti ihmettelemään ja näin yläketjun putken kiinnikkeen
katkenneen. Mielenkiintoinen ongelma. Kiinnike on ihan tavallinen
nippuside, paitsi että se on 12,5 mm leveä. No, niitä sai Etolasta
halvalla 50 kpl, että jos jollain on tarve sellaiselle myös,
kysykää... |
| 12.7.2008 |
Pyörä toimii. Takajarrupalat
vaihdettu 4000 kohdalla. Aloitin blogin jotta
tänne voi keskittää itse Sinnerin asiat. |
| 18.8.2008 |
Eco-Tripillä takalokasuojan
kiinnitys alkoi irrota oikealta. Onneksi kiinnikkeet ovat niin
tehdyt, että ne eivät putoa tielle, vaikka lokasuojaa kiinni pitävät
puikot tulevat pois reijistään. Taivuttelin tätä vikaa korjatessani
ratasvaihteen vaijerin kuorineen tuuman verran taaksepäin ja sain vaihtesiin vähän
lisää herkkyyttä. Sen lisäksi kappavaihteen vaihtaja irtoaa paljon helpommin kun
vaijerin kuori ei paina sitä niin tiukasti haarukkaa
vastaen.
5000 km tuli täyteen 18.8. tämän vuoden Eco-Tripillä .
Isossa alamäessä uusi huippunopeus polkematta 66 km/h. Siinä piti jo
painaa päätä kovasti eten,
ettei tuuli yritä vetää lippaa kypärästä irti. |
| 23.8.2008 |
Ajovalona toimiva Lumotec Oval on pimennyt . Mittailin tutun
sähkömiehen kanssa lampun toimintaa ja tulimme siihen tulokseen,
että mitä ilmeisimmin dynamon johto pitää vaihtaa. Sitä
irroitellessa löytyi syy sekä lampun että ensimmäisen mittarin
(15.8.2007) ongelmiin. Johdot oli vedetty nippusiteillä runkoon niin
tiukasti, että se söi ajan mittaan eristeet puhki. Valmistajan virhe
siis. Nyt lamppu toimii taas mutta mittarin johtosarja meni taas
kerran vaihtoon. Alan olla aika kypsä Sigman kestävyyteen. Ketjun
rasvaukseen käyttämäni Profi Dry Lube kestää näköjään noin 600 km
ajoa ja sen jälkeen sitä on pian lisättävä. Muuten se on hyvä rasva,
ei kerää likaa ja näyttää toimivan tosi hyvin. |
| 5.7.2009 |
Niinpä se talvi meni ja kevät tuli. Marraskuun lopulla
kilometrejä oli mittarissa 5830. Pyöräily jäi ensimmäiseen
lumisateeseen ja jatkui huhtikuun puolelta.
Järvenpäässä oli heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna pieni
tapaaminen. Tässä kuvassa kuvaajaa lukuunottamatta kaikki
osallistujat. Palatessa Tuusulajärven
kierrokselta takarenkaasta meni pinna. Sain sen jo seuraavana
päivänä korjautetuksi. On hyvä olla jossain kormaamossa jonkinlainen
vakioasiakas...
Muuta vikaa ei ole tänä vuonna ollut. Kilometrit nyt
6900. |
| 5.8.2009 |
Kilometrin 7114, pitkiä lenkkejä on tullut tehdyksi kovin
vähän tänä kesänä. Jarrupalat olen vaihtanut taakse taas kerran, ne
näyttävät kuluvan kovin nopeasti. Otin nyt kokeeksi muita kuin
Shimanon paloja, katsotaan niiden kestävyys sitten tässä hiljalleen.
Vaihdoin ne 7000 km kohdalla. Kesän aikana ohjauslaakeri on
alkanut antaa merkkejä kulumisesta. Mielenkiintoista, tällä
rakenteella ei pitäisi tulla paljon mitään rasitusta sinne... Pitää
avata se Eco-Tripin jälkeen ja katsoa. Keskelle jumittava ohjaus
olisi kovin hankala pystypyörällä, tässä se on vain pieni
epämukavuustekijä. |
| 15.11.2009 |
Ei se kuluva osa ole
ohjauslaakeri. Se on penkin alla oleva ohjaustangon kiinnitys. Sitä
ei saanut korjatuksi ennen talven tuloa, joten palataan keväällä
asiaan. |
| 5.8.2010 |
Kesän kuluessa olen ajanut enemmän trikellä. LowRide
-tapahtumassa olin Sinnerillä ja siellä tuli eteen kaksi
asiaa. Jarrupalat todella kuluvat hurjasti. Vaihto oli ajankohtainen
7600 km kohdalla taas kun piti mennä mäkiseen maisemaan.
Takajarrujen palat selvisivät säädöllä mutta etupalat piti jo uusia.
Kuvassa mennään 9-tiellä 57 km/h ja otan samalla kuvaa
nopeusmittarista...
Sain tapahtumasta mukaani Shimano-napadynamon levyjen
kiinnityspaikoilla. Siitä tulee ensi kesäksi uusi etukiekko ja
eiköhän levyjarrut tule taaksekin.
Ohjauslaakeri tosiaan on kunnossa. Penkin alla oleva ohjaustangon
kiinnike avattiin Laukalla ja siellä olevat laakerit todettiin
loppuun käytetyiksi. Ensi talveksi hommia vaihtaa ne tuoreisiin.
Kilometrit nyt 8000. |
| 19.3.2011 |
Noniin.
Etukiekko on kokonaan uusi. Pasilan pyörähuollon kaveri teki sen
viime kesänä saamaani napadynamoon tiedolla että tavoite on laittaa
levyjarrut. Niinpä vanne on aika matala, pinnat paksut ja
kokonaisuus hyvin kohdallaan.
Levyjarrun kiinnittämisessä tarvittiin vähän soveltamista. Edessä
jarrun kiinnityskorvake oli käytetty lokasuojan tuen
kiinnittämiseen. Niinpä piti tehdä vähän soveltavaa asennusta
saadakseen sekä jarrun että lokasuojan kunnolla kiinni.
Uusin samalla jarruvaijerit, vanhoilla oli taipumusta jäätyä
kun tulee pakkasta syksyisin. Nyt linjat vetävät alaspäin ja veden
kertymistä ei pitäisi
niin herkästi esiintyä. Taakse piti laittaa runsaasti vaseliinia kun
jarrun puoleinen vaijerikiinnike jäi tuolla tavalla ylöspäin.
Vaijerilinjat oli muuten helppo vetää uudelleen, Sinnerin rungossa
on hyvi kiinnikkeitä ja toisaalta yhden putken runko ei ole edessä
oikein missään kohdassa.
Jarrutustehoa ei juuri ollut kun kokeilin kellarin käytävällä.
Palojen ja levyjen pitää vähän aikaa tottua toisiinsa ennen täyden
tehon löytymistä. Ensimmäinen sata kilometriä pitää muistaa että
jarru ovat sisäänajossa.
18.4. Löytyipä vielä yksi kokooonpanon
virhe. Tuo vaijerin pään vieressä oleva lokasuojan kiinnike antoi
periksi. Purettuna huomasin vain, että sen kiristyssysteemi oli
väärin päin. Kääntö, ja se toimii taas eikä lokasuoja rämise. Näin siinä
käy kun lokasuojan kiinnityksistä yksi piti ottaa pois jarrun tieltä.
Nyt jarrut ottavat jo ihan mukavasti, kun kilometrejä
on takana parikymmentä. |
| 14.7.2011 |
Yläketjun
putki katkesi sitten lopullisesti ja piti alkaa hankkia korvaavaa
tarviketta. Hi-Flex Oy Vapaalassa myi juuri sopivaa kamaa, mutta
väri olisi saanut kyllä olla jotain muuta...
Noh. Putki on vaihdettu. Ehkä pitää näön vuoksi vaitaa tuo
toinenkin kunhan intoontuu pyörärempoille taas.
Levyjarrut ovat asettuneet toimintaan ja pitoa löytyy ihan
odotusten mukaan. Hyvä juttu. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
p>